Syksyn pienmarkkinat on nyt toteutettu

  • Kuopiossa keskityttiin Janne Jalavan johdolla sosiaaliseen markkinointiin
  • Iisalmessa ja Varkaudessa pääpaino oli VeKen ensimmäisen toimintavuoden kokonaisuudessa – selkeä kuva mitä ei tehty ja mitä tehtiin!

lisäksi nostettiin esiin kesäkuussa ilmestyneen järjestöjen roolia koskevan raportin toimenpide-ehdotuksia.

Elo- ja syyskuun aikana mentiin jo lujaa. Pienmarkkinoista on muodostunut meille näytönpaikka ja haluamme käyttää aidot kohtaamiset AINA hyödyksi. Asetamme tapahtumille tavoitteet ja pyrimme olemaan raadollisia onnistumisten ja epäonnistumisten suhteen. Pienmarkkinoiden osalta dialogin käyminen SITRAn erätauko-korttien avustama onnistui. Pyrimme jatkamaan tätä dialogisuutta koko 2.toimintavuoden ajan ja lupaamme kertoa, miten homma etenee ja onnistuu. Miksi?

  • polkiessa VeKeä pystyyn syksyllä 2017 ymmärsimme viestinnän merkityksen tavoitteiden saavuttamiseksi
  • keskustelun käyminen (kissojen ja koirien nostaminen pöydälle) kohotti ja vahvisti tapahtumiimme osallistuneiden koettua hyöty

Hyvinvointitarjottimen käyttäjätestaus on alkanut. Ensimmäisenä irti päästettiin KELAn asiakaspalvelijat. Tänään suuntasimme KYSin kuntoutuksen päiväosastolle ja ensi viikolla vuorolla ovat pääterveysasema ja sen jälkeen loppukuussa aikuissosiaalityön porukka. On ollut hämmentävää huomata, kuinka kiistämättä kovan työkuorman omaavat (ja lisäksi monenlaisten pilottien kanssa työskentelevät) kohtaajta sote-sektorilla ovat ottaneet hyvinvointitarjottimen vastaan – innostuen, mielenkiinnolla, avoimesti, hyvässä hengessä kyseenalaistaen. Lisäksi STEA-rahoitteisten AK-avustuksella toimivien rohkeus, into ja ennakkoluulottomuus ja myös hyvässä hengessä tehty kyseenalaistaminen on tuonut hymyn huulillemme monet kerrat ja saanut meidät ratkomaan ja tarkastelemaan haasteita. Lukuun ottamatta kolmea toimijaa, olemme saaneet kaikki AK-avusteiset Kuopin toimijat mukaan. AK-avusteisella tarkoitetaan pysyvä luonteista toimintaa – pitkäjänteisyyttä, tavoitteellista, tuloksellista työtä apua ja tukea tarvitseville asukkaille/asiakkaille/kuntalaisille.

Hyvinvointitarjottimesta ollaan kiinnostuneita myös muissa maakunnissa, joten käyttäjätestauksesta saatua palautetta molemmista suunnista – 3 klikkauksen testaajista ja järjestöistä – kerätään innokkaasti!

Pienmarkkinoiden ja käyttäjätestauksen startin lisäksi olemme saaneet puristettua tekstimuotoon mitä ensi vuoden aikana tehdään. Seuraavien viikkojen aikana puramme kokonaisuuden konkreettisesti lähestyttävään muotoon.

Syksymme on ollut ja tulee olemaan täynnä toimintaa – kehittämistä ja kohtaamista. Maakunnassamme ja lisäksi monessa muussa maakunnassa on menossa monenlaista. On tärkeää tiedostaa omat voimavarat, vastaanottokyky ja resurssit! Näitä mietitään taas palvelumuotoilun avulla kevään puolella sote-järjestöjen kanssa.

Olemme mukana monessa ja tulemme kontaktoimaan yhdistyksiä Pohjois-Savon alueelta ahkerasti vielä tämän vuoden puolella. BE READY! Lisäksi jo kesällä toimme blogissa esiin kohtauttamisen painopistettä – joka ei tapahdu itsestään. Vaikka syksy on toimintaa täynnä, me ollaan edelleen täällä teitä varten!

Pistäkää viestiä, jos haluatte pienmarkkinamuistion syksyn tapaamisista luettavaksi! 😊